Kuormitusta ei voi ratkaista työllä

Astuin eilen illalla taas yhteen suurimmista harhoista modernissa ajatustyössä: että kuormitus ratkeaisi työllä.

Aivot olivat klo 18 maissa jo aivan solmussa. Koitin silti jatkaa koneella istumista koska ne ”päivän prioriteetit” eivät olleet vielä ratkenneet. Sen sijaan pöydälle oli tullut yllättävä isompi potentiaalinen asiakasprojekti ja oli syntynyt vuosisadan tarinallistus  Erilaiset aivot -pelille. Näitä ei tosin oltu budjetoitu päivän tehtävälistalle. Pöytä ei siis ollut vielä ”puhdas” ja siksi mieli kiersi kehää.

Kun työ kasaantuu, luontainen reaktio olisi ainakin itsellä lähes aina sama:

Jäädään vielä hetkeksi toimistolle ja tihrustetaan tehtävälistaa ylhäältä alas. Koitetaan etsiä sieltä jotain mitä jaksaisi vielä tehdä. Mutta eilen taas huomasin että jos on kuormittunut (eli mieli on täynnä) niin se ei ratkea työllä. Tuosta tilasta ei voi ”ajatella” tai “tehdä” itseään ulos. Kun hermosto täyttyy, kapasiteetti ei kasva, vaan havaintokyky kapenee ja päätöksenteko hidastuu. Lisätyöaika ei silloin vapauta kapasiteettia. Se kiristää solmua.

Siksi ajattelutyön paradoksi on tämä: Kuormitusta ei voi ratkaista työllä. Solmu purkautuu vasta, kun poistutaan työstä. Se voi pelottaa. Usein parhaat ratkaisut syntyvät esimerkiksi:

• kävelyllä

• dialogissa

• saunassa

• aamulla

— eli työn ulkopuolella, ei iltaisin toimistolla.

Ne syntyvät, kun aktiivinen ajattelu ja tekeminen pysähtyy.

Ajattelun selkeys ei siis ainakaan omalla kohdalla synny puskemalla.

Se syntyy tilasta. Ajattelutyön yksi tärkeimmistä taidoista onkin ehkä tämä: Tunnistaa hetki, jolloin työtä ei enää kannata tehdä. Ja joskus voi lähteä jopa ajoissa, vaikka vielä jaksaisikin.

Olenko yksin tämän kanssa?

Mihin aikaan sinä lopetat työt tänään? Ja mikä on paras tapa irtautua ajattelusta?

#fiksu #ajatustyö #satamalife

‍